Tänään toukokuun kolmantena sunnuntaina kokoonnumme Suomessa 622
sankarihaudalle muistamaan sankarivainajiemme elämää ja tekoja. Heidän verensä
virtaa myös meidän suonissamme.
Meillä Suomessa tehtiin kansainvälisesti ajatellen poikkeuksellinen
päätös, kun taistelukentälle kaatuneet sankarivainajat päätettiin tuoda
haudattavaksi kotiin, omaan kirkkomaahan. Kaveria ei todellakaan jätetty. Edes oman hengen uhalla, monet
sankarivainajat kaatuivat näet hakiessaan kaveria kotiin. Kaikesta tästä
osoituksena ovat sankariristeissä olevat 93 000 nimeä. Yksikään nimi
niistä ei ole turha.
Suurella sydämellä hoidetut sankarihautausmaat ovat näkyvä osa
veteraanien perintöä. Ne ovat historiankirjoja, joita me heidän jälkeensä
tulevat sukupolvet voimme lukea. Kevään uudet ylioppilaat käyvät
lakkiaispäivänä sankarihaudoilla monilla paikkakunnilla. Toivon tämän hienon
tavan jatkuvan tulevaisuudessakin.
Ajatuksissamme ovat myös ne maamme puolustajat, jotka jäivät Karjalan
korpiin ja vainioille, monia heistä on myöhemmin tuotu sieltä kotimaan multiin
siunattavaksi.
Pidän merkittävän asiana myös vuoden 1992 valtiosopimusta Venäjän
kanssa, jonka nojalla sotavainajien muiston vaalimisyhdistys huoltaa myös
luovutetuille alueille jääneitä sankarihautausmaita, kenttähautausmaita ja
yksittäisiä kenttähautoja.
Hyvät kuulijat. Nurmes on aina sijainnut idän ja lännen risteyskohdassa.
Meillä, jos kenelle, kaatuneitten muistopäivä on aina ollut merkittävä asia.
Vainajien muiston kunnioittamisen ohella kaatuneitten muistopäivän
alkuperäisenä tarkoituksena oli edistää kansallista sopua ja yksimielisyyttä.
Kansallinen yksimielisyys – olipa sitten kysymys Suomen tai Nurmeksen
mittakaavasta – on ainoa menestyksen tae. Nurmeksen päättäjillä onkin
lähivuosina edessään kunnallishistorian isoja päätöksiä. Ehkäpä vielä isompia
kuin 40 vuotta sitten tehty maalaiskunnan ja kauppalan yhdistyminen. Nyt on
kysymys Pielisen Karjalan elinvoimasta ja palveluista. Nurmeksen yksimielisyys
voi tuottaa hyvää koko seudulle.
Haluan päättää puheeni kuuluisaan talonpoika Kyösti Kallion 5.
toukokuuta 1918 Nivalan kirkossa pitämään ns. sovintopuheen sanoihin: ”Meidän
tulee rakentaa sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia ja valkoisia, vaan isänmaataan
rakastavia suomalaisia. Suomen tasavallan kansalaisia, jotka tuntevat kaikki
olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä.”