28.7.2015

Lapsiperheet ovat vastanneet Nurmeksen kutsuun


Nurmeksen kaupunki on onnistunut säilyttämään väkimääränsä 8050:ssa nyt jo kolmen ja puolen kuukauden ajan. Tämä on hyvä uutinen.  Asialla on toinenkin positiivinen puoli: kaupunkiimme on muuttanut kesän aikana monia lapsiperheitä. Meillä on tällä hetkellä päivähoitojonossa miltei 20 lasta, mikä on historiallista. Olemme panostaneet kouluihin ja päiväkoteihin. Nyt näyttää siltä, että lapsiperheet ovat vastaamassa kutsuumme.

Saan omassa työssäni kaupunginjohtajana paljon palautetta lapsiperheiltä. He arvostavat työpaikkojen syntymistä kaupunkiimme. Nurmekseen onkin syntymässä uusia työpaikkoja tasaisesti eri toimialoille. Yrityksillä on käynnissä, luvitettuna ja suunniteltuna rakennushankkeita yhteensä 10 010 neliömetrin edestä eli yhteensä yli hehtaari uutta yritystilaa. Ihmisen elämässä on näet kaksi haavetta ylitse muiden: hankkia toimeentulo ja kasvattaa lapset.

Kansainvälistymistä voi tehdä myös kotioloissa: Nurmeksen Hyvärilässä on nyt käynnissä 4H-leiri, jolla on osanottajia 1040 yli 20 eri maasta. Heti tämä leirin jälkeen alkaa kansainvälinen Lions-nuorisoleiri, jolle saapuu osanottajia 17 eri maasta. Leiriläiset ovat 2-3 viikkoa ennen leiriä isäntäperheissä. Meilläkin on ollut kotona kaksi mukavaa 18-vuotiasta nuorta - Ryan Alaskasta ja Michela Italiasta. Kielitaito on kohentunut paljon ja oma arvostus näitä seutuja kohtaan on kohonnut entisestään. Nuorisovaihdokkiemme mukaan elämme paratiisissa: viileässä ilmastossa, pienessä kaupungissa ja puhtaiden vesien ääressä. Meillä on paljon kiinnostavia ilmiöitä kuten kesämökkeily, marjastus, pyöräily, lavatanssit ja kalaruokien laitto.

Iloitsen myös siitä, että Nurmeksen kaupungin työnantajamaine on vahva. Tällä hetkelläkin avoimiin oleviin virkoihin tulee tulvimalla hakemuksia. Nurmes tunnetaan kaupunkina, joka hoitaa taloutensa hyvin ja jossa on hyvä eteenpäin katsova henki.

Kesän parhaat päivät ovat vielä edessäpäin. Sääennusteet lupaavat kaunista elokuuta. Näissä oloissa on mukava rakentaa Nurmesta entistä vetovoimaisemmaksi.