13.4.2015

Kylmiä numeroita



Vuosi 2014 alkaa olla tilastojen valossa pulkassa. Tulokehitystilasto vuodelta 2014 julkaistiin viime viikolla. Pielisen Karjalan numerot olivat kylmempiä, kuin osasin aavistaa.

Tulokehitystilasto kertoo kunnittain sen, miten ennakonpidätyksen alaiset tulot ovat kunnassa kehittyneet viime vuoden aikana. Tuloissa on eritelty palkkatulot, eläketulot, työttömyyskorvaukset ja sosiaalietuudet. Tuloissa yhteensä Nurmeksen kasvu oli 1,8 %, Juuan 1,8 %, Lieksan 0,7 ja Valtimon -0,7 %. Palkkatulojen osalta vastaavat lukemat olivat Juuka 1,0 %, Nurmes 0.5 %, Lieksa -0,3 % ja Valtimo -4,4 %. Pielisen Karjala on menettämässä otteensa palkkatyöstä. Erityisen huolestuttava tilanne on Valtimolla, jossa 0,75 prosenttiyksikön kunnallisveron korotuksesta huolimatta kunnallisveroa kertyi vain 0,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013. ”Normaalissa” tilanteessa veroja olisi pitänyt kertyä 3,9 prosenttia lisää.

Kun katsotaan palkkatuloja saavien kokonaismäärän muutosta niin, järjestys on seuraava: Juuka +1, Valtimo -39, Nurmes -55 ja Lieksa -59. Yhteensä siis Pielisen Karjalasta on kadonnut vuodessa 152 palkkatulonsaajaa. Tämä on paljon. Valtimolla kasvoi eläketulojen saajien määrä, Lieksassa työttömyyskorvausten saajien määrä ja Juuassa sosiaalietuuksien saajien määrä. Nämä luvut kertovat dynamiikasta: Valtimo ikääntyy ja eläkeläiset jäävät kuntaan, jossa työn määrä laskee jyrkästi. Lieksassa on työpaikkoja menetetty äskettäin ja työttömät ovat jääneet kuntaan. Juuassa työttömyyskorvaukset ovat muuttuneet sosiaalietuuksiksi. Juuan alamäki kiviteollisuuden jäljiltä ei enää tästä pahene ja luvuissa onkin jo pilkahdus uudesta noususta. Nurmeksen tilanne on tervein, mutta meillä ihmiset muuttavat pois, jos he eivät ole palkkatyössä. Tämä näkyy puolestaan väestökatona.

Kunnallisveron purevuus heikkenee edellä kuvatun dynamiikan vuoksi. Tämä näkyy niin, että veronkorotukset eivät lisääkään verotuloja, ja erot kuntien välillä nimellisen ja efektiivisen veroprosentin erotuksessa kasvavat. Pienin ero on Lieksalla 6,36 %, Sitten tulevat Nurmes 6,82 %, Valtimo 7,23 % ja Juuka 7,54 %. Nurmes on saanut hieman Lieksaa kiinni, mutta edelleenkin keskipalkat ovat Lieksassa n. 112 euroa kuukaudessa Nurmesta korkeammat.

Seutukuntatarkastelussa huolestuttavaa on se, että Keski-Karjala ui syvällä. Kun kaikki tulot lasketaan yhteen, niin Joensuun seudun kaikkien tulojen kasvu oli 2,3 %, Pielisen Karjalan 1,1 % ja Keski-Karjalan vain 0,5 %. Työttömyyskorvausten kasvussa ykkösenä on Joensuun seutu 9,6 prosentilla, sen jälkeen on Keski-Karjala 9,1 % ja Pielisen Karjala 4,4 %.

Edellä kuvatut tiedot antavat viitettä myös tälle vuodelle: Verokorteissamme on liian suuret pidätysprosentit. Kuntien ansioverotulojen kasvu taittuu, koska marraskuun oikaisut iskevät nyt ikävästi kuntiin. Nurmeksen osalta tilanne on vakaampi. Meillä näyttääkin alustavasti siltä, että verotulojen kehitys vastaa ennusteitamme. Mikäli toimintakate onnistutaan säilyttämään, niin vuosikatekin säilyy hyvänä. Tulopuolelta ei ole tänä vuonna odotettavissa mitään apuja kuten kävi viime vuonna.

Koko maakunnan pitää nyt viimeistään herätä. Nyt on aika luoda uusia työpaikkoja aktiivisella elinkeino- ja teollisuuspolitiikalla. Näin palkkatulokehitys käännetään taas nousuun.

8.4.2015

Mukava puhelu



Olin aamulla saanut puhelun tuntemattomasta numerosta ollessani Nurmeksen yrittäjien Y-aamukahveilla. Soitin numeroon takaisin sitten puoli kymmenen maissa aamulla. Se olikin mukava puhelu.

Puhelimeen vastasi Jukka Relander, Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Helsingistä. Hänellä oli mukavia uutisia meille nurmeslaisille. Hän kertoi seuraavaa: Maailman paras kirjastokunta on Nurmes. Nurmeksessa oli viime vuonna 25,4 lainaa ja 15 käyntiä asukasta kohti. Suomen kirjastoseura julkisti Nurmeksen siis maailman parhaaksi kirjastokunnaksi. Kriteerinä oli, missä kunnassa on eniten lainauksia ja käyntejä asukasta kohden vuonna 2014. Siis lainaus/asukas + käynnit/asukas = voittaja. Nurmes oli ykkönen luvulla 40,35. 

Suomessa käytetään eniten kirjastoja maailmassa, joten tällä kriteerillä Suomen kirjastoseura päätteli, että maailman paras kirjastokuntakin on Suomessa.

Välitin tiedon heti meidän sivistysjohtajalle ja sivistyslautakunnan puheenjohtajalle. Jaettu ilo on paras ilo. Onnistumisen organisoiminen on jokaisen johtajan toive.

Nurmeksen kirjasto on hyvä, ja kokonaisuus eli Nurmes-talo toimii kirjaston ohella varsinaisena kulttuurin kehtona museoineen, taidenäyttelyineen, konsertteineen, elokuvineen ja musiikinopetuksineen. Me nurmeslaiset olemmekin ahkeria kirjastossa kävijöitä ja lainaajia. Lukeminen laajentaa oma ajattelua ja kokemuspiiriä. Kirjasto kuuluu Nurmeksessa sivistystoimeen. Tärkeä osa kirjastopalvelua on myös kirjastoauto.

Illalla alkanut hyvien uutisten aalto sai siis jatkoa myös aamulla. Eilen illallahan Nurmeksen kaupunginhallitus teki historiallisen päätöksen antaa tulospalkkion henkilöstölle viime vuoden hyvästä työstä kaupunkimme 40-vuotisjuhlavuonna.

Työpäiväni jatkuu tästä eteenpäin kansainvälisen lions-nuorisoleirin järjestelyjen tiimoilta. Yhteensä 35 nuorta 17 eri maasta saapuu Nurmekseen leirille 1.-11.8.2015. Tämä on samalla oiva tilaisuus antaa kaupungistamme hyvä kuva maailman tulevaisuuden toivoille. Minun tehtäväni on johtaa leiriä, ja juuri nyt on ajankohtaista valita kullekin nuorelle sopiva isäntäperhe täältä Itä-Suomesta. Ennen leiriähän nuoret ovat täällä Suomessa isäntäperheissä 2-3 viikkoa.