26.3.2012

Onko Lieksa meille liikaa?

Olen huomannut pohtivani tätä kysymystä viime päivinä. Lieksa! – elokuvassa kuultiin nämä vuorosanat talvisen nuotion ympärillä. Elokuvan paleleville keikarikaveruksille Lieksa oli liikaa: kantti petti. Entäpä meille nurmeslaisille?
Olen oppinut tuntemaan naapurikuntaamme Lieksaa ja sen ihmisiä aiemmassa työssäni PIKES:in toimitusjohtajana. Lieksassa on paljon potkua ja potentiaalia. Hyviä ihmisiä. Kaiken kruununa Koli – henkisen uusiutumisen tyyssija.
Uskon yhteistyöhön. Pielisen Karjalan kohtalonyhteys tulee maantieteestä. Olemme liian kaukana Joensuusta, että olisimme osa sitä. Emme ole Kainuuta. Emme Savoa. Näin ollen meidän vaihtoehdoksemme jää tuloksekas keskinäinen yhteistyö täällä Pielisen pohjoispään poukamissa.
Luottamus tulee sanakirjassa ennen yhteistyötä. Yhteistyön syventäminen vaatiikin paljon pohjatyötä eli luottamuksen rakentamista. Ihmisten kesken. Yrittäjien kesken. Kolmannen sektorin kesken. Valtuutettujen kesken. Toimielinten kesken. Kaupunkien kesken. Meidän kaikkien kesken.
Luottamus tulee pienin askelin teoista ja ennalta arvattavuudesta. Yhteistyökumppanin teot eivät saa olla yllätyksiä puolin tai toisin. Sovittuja asioita pitää viedä yhdessä vankkumatta eteenpäin. Tekemistä riittää meille jokaiselle.
Itse lupaan sitoutua siihen, että Lieksa ei ole meille liikaa, ja että rakennan luottamusta kaikkien naapureiden suuntaan.

19.3.2012

Uuden kunnan visio

”Uusi Nurmes on eheä ja elinvoimainen pohjoiskarjalainen kaupunki, joka on valmis yhteistyöhön muiden kuntien kanssa.” Näin kuuluu uuden kunnan eli Nurmeksen kaupungin ja siihen yhdistyvän Valtimon kunnan uusi visio.
Visio korostaa yhteistyökykyä naapureiden kanssa. Tätä arvostaa nyt myös valtio, joka patistaa kuntia aiheellisesti yhteistyöhön jopa yli maakuntarajojen. Yhteistyöllä saadaan aikaan vetovoimaisempia yksiköitä. Valtio tulee myös herkemmin säilyttämään palveluitaan yhteistyöhön pystyvillä seuduilla.
Olen kallistumassa kuntaliitoksen puolelle. Eniten vaakakupissani painaa uuden kunnan vetovoiman ja elinvoimaisuuden lisääntyminen. Kuntaliitosneuvotteluissa on ideoitu uusia asioita elinvoiman parantamiseksi: uusia asunto- ja teollisuusalueita, aktiivisempaa maankäyttöä ja tehokkaampaa viestintää ja markkinointia. Kuntaliitoksen suuri hyöty on myös resurssien kokoaminen yhden valtuuston alaisuuteen: Uuden kunnan valtuutettujen posteista tulee painavia. Syksyn kunnallisvaaleista tulee näin erittäin merkitykselliset.
Visio korostaa myös eheyttä. Eheys tarkoittaa sitä, että entisen Valtimon kunnan alueella palvelut säilyvät hyvinä ja että kaikki uuden kunnan asukkaat ovat tasa-arvoisia keskenään. Kuntaliitoksen tarkoitushan on palvelujen turvaaminen kuntalaisille pitkässä juoksussa. Vision loppuosa ”yhteistyöhön muiden kuntien kanssa” viittaa moneen suuntaan. Olemme yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä seutukunta- tai maakuntarajoista riippumatta unohtamatta kuitenkaan Juukaa ja Lieksaa. Tällä viikolla lähdemme jo kulkemaan tämän uuden vision suuntaan. Muutos on mahdollisuus.
Työviikkooni kuuluu mm. perehtyminen teknisen viraston ja sivistyspalvelukeskuksen toimintaan. Laadin tällä viikolla myös Nurmeksen vastausta valtion kuntarakenneuudistukseen. Käyn yrittäjän 50-vuotiskahveilla. Lauantaina saamme ministerivieraan.


12.3.2012

Näppäimistöjen rubinstein

Olen opetellut uusia tietojärjestelmiä. Sama tahti jatkuu tälläkin viikolla. Tunnen itseni varsinaiseksi näppäimistöjen rubinsteiniksi. Olen saanut korvaamatonta apua ja hyvää palvelua sekä työkavereilta että PTKK:lta. Tietotekniikalla on nykyaikana erittäin suuri merkitys työssä.
Sain puhelimen. Kaupunginjohtajan puhelin on jo soinut. Eräs rouva kysyi myytävistä omakotitaloista. Toinen soittaja kertoi työpaikkansa murheista. Kolmas soittaja varaili aikaa ja aikoi tulla käymään. Myös kaupustelijat ovat soitelleet. Minä olen puolestani soittanut monta puhelua liittyen kuntaliitosneuvotteluihin. Aika moni puheluistani on suuntautunut arvatenkin Valtimon suuntaan. Puheluihini on vastattu.
Nurmeksen kaupunki tekee kelpo tilinpäätöksen viime vuodelta. Plussaa kertyy noin 1 500 000 euroa. Kaupungin talous on oikealla uralla. Nykymaailma on niin tuulinen, että suunta voi kääntyä salakavalasti. Pitää olla tarkkana kuin porkkana. Keinoja menojen lisäämiseen löytyy helposti, mutta tulojen hankkimiseen vähän.
Naapurimme on leijonan kynsissä: Suomen leijona eli valtio riepottelee meidän hyvää naapuriamme Lieksaa. Valtion toimintojen alasajo seutukaupungeista on alkanut rytinällä. Joudumme puolustautumaan yhteistyöllä.
Tällä viikolla on monia erilaisia asioita luvassa. Nythän eletään tilinpäätösten ja yhtiökokousten aikaa. Työviikkoni on kiinnostava ja innostava.

5.3.2012

Hyvää huomenta Nurmes

”Tästäpä polku menevi, ura uusi urkenevi”. Aloitan tänään Nurmeksen vs. kaupunginjohtajana. Olen saanut uskomattoman paljon tukea ja kannustusta tähän vaativaan tehtävään. Koen uuden työni olevan kuin polkupyörällä ajoa eli pystyssä pysytään, kunhan liike ja suunta säilyvät.
Johtajan tärkein ominaisuus on toimia ennalta arvattavasti. Tähän pyrinkin uudessa työssäni. Teen parhaani palvellakseni kaikki nurmeslaisia. Olen itse lähtöisin vaatimattomista puitteista, ja tätä kautta olen oppinut ymmärtämään arkielämää. Viisas valtias näet tietää, että voisi itsekin olla keppikerjäläinen.
Minulle on kunnia-asia jatkaa edeltäjäni eli Pertti Vainionpään työtä Nurmeksen kaupungin ruorissa. Nurmeksen lähtökohdat tulevaan ovat hyvät - maantiedettähän ei tunnetusti voi toiseksi muuttaa.
Tämän viikon tärkein työni on neuvotella kuntaliitossopimus kuntoon arvostetun naapurimme Valtimon kanssa. Valtimo on nyt pyytämässä enemmän kuin se voi saada. Uskon silti, että saamme sopimuksen aikaiseksi. Sopimus punnitaan sitten lopullisesti huhtikuun lopulla Nurmeksen ja Valtimon valtuustoissa.