Kertomuksen voima

Sain tänä aamuna puhelimeeni perheeltäni onnitteluviestejä. En heti tiennyt, mistä on kysymys. Kun tutkin asiaa tarkemmin, niin syykin paljastui pian. Hesarin verkkolehden pääkirjoitus tältä aamulta (15.8.2017) käsitteli tarinoiden merkitystä paikkakuntien ja koko Suomen julkishyödykkeinä (public good). Peräti pääkirjoituksen kaksi kappaletta on omistettu väitöskirjalleni, jonka tein Vaasan yliopistoon vuonna 2005 seutujen, klustereiden ja yritysten menestystekijöistä.

Pääkirjoitus puhuu siitä, että tarinat ovat julkishyödykkeitä eli yhteiskunnan pysyvää omaisuutta, jota markkinavoimat ei koskaan pysty tuottamaan.  Tällaiset julkishyödykkeet tuotetaan yhteisenä valintana. Ne ovat samanlaisia ja kestäviä kuten ovat esimerkiksi hajautettu yliopistolaitos tai vaikkapa jokamiehenoikeus.

Suomi 100 – juhlavuonna Suomesta tuotetaan uusia tarinoita ja kertomuksia. Mitkä niistä ovat oikeita ja tarpeellisia? Hesarin pääkirjoituksen mukaan paras tarina on sellainen, joka kertoo siitä, miten hankalia asioita on saatu ratkaistua rauhan aikana Suomessa. Koko kansakunta ja vaikkapa yksittäinen kunta, kuten Nurmes, ovat rakenteeltaan kertomuksia. Pääkirjoituksen mukaan minkä tahansa asian selitys on kertomus tuon asian alkuperästä ja synnystä. 

Kertomuksella on alku, keskikohta käänteineen ja loppu. Kertomuksessa on myös uhka tai haaste, hyvän ja pahan kamppailu, sekä ratkaisu, johon kuulija tai lukija kokee osallistuvansa. Kertomuksen rakenne varmistaa sen, että kertomus jää kuulijan muistiin.

Kertomuksen voima on suuri myös Suomen kunnissa. Näitä tarinoita luodaan ja kirjoitetaan tietoisesti joka päivä. Tarina on kustannustehokas markkinointikeino, koska sen avulla saadaan ”ostettua” asiakkaalta paljon aikaa varsin halvalla. Tämän päälle saadaan myös sitoutumista varsinkin, jos asiakas kokee olevansa osa ratkaisua tai edes keskeisessä roolissa ratkaisun luomisessa.

Tarinan tarkoitus on myös levittää itse itseään eli se toimii geenin tavoin. Tämän vuoksi on alettu puhua kulttuurigeeneistä eli meemeistä.  Hesarin pääkirjoitus päättyy toteamukseen, että kohtalomme on se, millaisia kertomuksia kerromme.