Valtion hehtaarisaappaat

Suomen valtio värkkäilee rahapulassaan itselleen uusia virsuja. VIRSU-niminen kansliapäälliköistä koostuva työryhmä on laatinut neljä eri mallia Suomen uudelle aluehallinnolle. Millaisia nämä suunnitelmat hehtaarisaappaista oikein ovat, nyt kun maa routii ja pussin pohja paistaa?

Ensimmäinen VIRSU-malli on nykymallin jatke, jossa valtiolla olisi kaksi rinnakkaista virastosarjaa useimmissa nykyisistä maakunnista: aluehallintovirastot ja ELY-virastot. TE-toimistot olisi tosin yhdistetty ELY:hin. Tämän mallin heikkoutena on jo nykyisin vallalla oleva hurja matriisiviidakko, jossa ELY-keskuksen virkamiehellä voi olla useita eri esimiehiä ja vieläpä eri paikkakunnilla. Nykyisin yhtä ELY:ä ohjaa peräti 8 eri ministeriötä. Malli ei myöskään tuo kaivattuja lisätehoja hallintoon.

Toinen VIRSU-malli tarkoittaa lääninhallitusten paluuta Suomeen ”suurlääneittäin”. Suomeen syntyisi sote-uudistuksen miljoonapiirien tapaan 3-5 isoa aluevirastoa. Jokainen näistä hoitaisi oman maantieteellisen alueensa ohella myös jotain valtakunnallista sektorivastuuta. Viraston toimivalta olisi siis pääosin alueellinen, mutta osassa tehtäviä se olisi valtakunnallinen. Tämä malli olisi huono pienille maakunnille kuten Pohjois-Karjalalle.

Kolmas VIRSU-malli olisi kahden viraston malli, jossa molempien virastojen toimialue olisi koko maa. Virastoilla olisi x-määrä alueellisia toimipisteitä. Tämä malli poistaisi Aveilta ja Elyiltä itsenäisyyden. Pidän tätä mallia Pohjois-Karjalan kannalta hyvänä. Malli olisi tasapuolinen kaikkia maakuntia kohtaan ja voisi parhaimmillaan palauttaa maakuntaamme takaisin jo täältä paennutta päätösvaltaa.

Neljäs VIRSU-malli tarkoittaisi maakuntien liittojen vahvistamista, koska niille annettaisiin aluekehittämisen tehtävät. Tässä mallissa valtiolla olisi aluehallinnon virastot ja kunnilla kuntayhtymäpohjalta toimivat maakuntaliitot, jotka saisivat valtion aluehallinnon nykyiset alueelliseen kehittämiseen liittyvät tehtävät. Malli tarkoittaisi maakuntaliittojen määrän vähentämistä nykyisestä. Tämän mallin heikkoutena pidän kuntien kukkarolla käyntiä: lisääntyvien tehtävien käyttöpääoman rahoitus jäisi kuntien kontolle.

Jos minä olisin suutari, niin valitsisin kolmannen mallin mukaiset virsut. Ne olisivat kustannustehokkaat sekä valtion että kuntien kannalta. Leo Tolstoi sanoi kerran: ”Kaikkein voimakkaimmat soturit ovat kärsivällisyys ja aika”. Mutta onko valtiolla enää aikaa lykätä uudistuksia? Pitäisiköhän Tolstoin sanat kääntää uuteen muotoon? ”Kaikkein vaarallisimmat viholliset ovat uudistukset, joita meillä ei enää ole varaa lykätä”.