31.12.2014

Viimeistä viedään



Kirjoitan tätä vuoden 2014 viimeisenä päivänä. Nurmeksen kaupungin vinkkelistä katsottuna meillä on takana kelpo vuosi. Kaupungin 40-vuotisjuhlatapahtumista saimme paljon kiitosta kuntalaisilta. Taas jäi Nurmeksen torilla härästä käteen vain luu.

Kaupungin työttömyys on pysynyt matalalla tasolla ja talous kunnossa. Väestötappiomme on viime vuotta pienempi ja selvästi tilastokeskuksen ennustetta parempi. Yhdentoista ensimmäisen kuukauden menot ovat samalla tasolla kuin vuosi sitten, mutta tulomme ovat kasvaneet verotulojen kasvun kautta. Taloutemme on vakaalla pohjalla. Erityiskiitoksen kulujen hallinnasta ansaitsee perusterveydenhuolto. Minun tulkintani asiasta on se, että asianmukaisissa tiloissa työ sujuu hyvin ja tehokkaasti.

Laajakaistan rakentaminen on edennyt hyvin. Pidän laajakaistaa erittäin tärkeänä elinvoima-asiana sekä kotien että yritysten mutta myös julkisten palvelujen kannalta tulevaisuudessa. Uuden päiväkodin rakentaminen on myös lähtenyt hyvin liikkeelle. Uusi sivistysjohtajamme on ottanut homman haltuun ja kaksi uutta erillisstrategiaa on valmisteltu eli varhaiskasvatusstrategia ja liikuntastrategia.

Sote-uudistus etenee maakunnassamme hyvin. Valmistelu on ollut hyvähenkistä ja siihen on keskitytty huolella. Olemme tehneet sitä itse. Olen käyttänyt omasta työajastani melkein neljänneksen soteen kuluneen syksyn aikana. Kuntarakenteen muuttamiseen ei meillä näkemys riittänyt. Korjaamme jatkossa laihaa satoa, koska kylvös jäi tekemättä ja siemenet itävät vakkaan. Ei tuota suurta iloa olla oman rintamalinjansa komentaja ja kirjata torjuntavoittoja, jos naapurilohkoilla kärsitään toistuvia tappioita. Jokainen kenraali ymmärtää, että koko rintaman murtuminen on taas päivää lähempänä. Koko puolustusrakenteemme pitääkin muuttaa nopeasti ja päättäväisesti Lieksan ja Nurmeksen vankistuneella luottamuspääomalla. Suon sulaminen ennen kurjen kuolemaa on vieläkin mahdollista.

Nurmeksen yrityskentällä oli vilkas vuosi. Erityisesti maanrakennusta oli paljon. Känkkäälän katurunko ja kunnallistekniikka valmistuivat. Myös YVA-ohjelma valmistui vuoden viimeisenä päivänä. Sairaalan tontin kaavoitus saatiin tehtyä. Porokylän Leipomon mittava laajennus on jo nyt näyttänyt oikea-aikaisuutensa toimialan syvässä murroksessa. Yritysten omia investointeja on myös ollut paljon. Positiivisina esimerkkeinä voin mainita elintarvikealalta Nurmeksen Filetuote Oy:n ja Pielisen Kalajaloste Oy:n laajennukset. Myös uusi kerrostalo valmistui. Nurmeksessa investointiin omien laskelmieni mukaan kuluvana vuonna yrityksiin ja infraan yhteensä 13 miljoonaa euroa.

Kokonaisuutena kulunut vuosi on ollut hyvä. Nurmeksen kaupungin oma aktiivinen ote ja vireys ovat pitäneet maailman flunssat kauempana. Apatian basilli ei ole meihin tarttunut ja turruttanut luovuuttamme. Köyhä ja kipeä voi olla tilapäisesti, mutta neuvoton ei saa koskaan olla. 

Sain seuraavan tekstin eräältä meidän uudelta yrittäjältä: Usko kun muut epäilevät. Suunnittele kun muut leikkivät. Opiskele kun muut nukkuvat. Päätä kun muut viivyttelevät. Valmistaudu kun muut uneksivat. Aloita kun muut lykkäävät. Työskentele kun muut toivovat. Säästä kun muut tuhlaavat. Kuuntele kun muut puhuvat. Hymyile kun muut murjottavat. Kiitä kun muut kritisoivat. Jatka kun muut luovuttavat.

Toivotan kaikille lukijoille Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.