Osaammeko me enää elää täällä ihmisiksi?

Volkswagenin päästöhuijaus, pakolaiskeskustelut, sodat, talousahdingot, voimannäytöt … Onko maailma muuttumassa jo niin vaikeaksi ja monimutkaiseksi, että emme enää osaa elää täällä kunnolla? Monimutkaisuuden kuvaa ylläpitää ennen kaikkea 24h-tiedonvälitys, joka ehtii kertoa saman vuorokauden useita huonoja uutisia.

Päättäjiä läpi Euroopan vaivaa nyt voimattomuuden tunne. Tähän asti kautta maailman historian ”aivastus Amerikassa” on tuonut flunssan Eurooppaan. Nyt tilanne on muuttunut niin, että idässä aivastetaan: Kiinassa, Irakissa, Syyriassa ja Venäjällä. Eurooppa ja sen mukana Suomi on aivan uuden haasteen edessä. Sama koskee kaikkia suomalaisia päättäjiä.

Meillä täällä Pohjois-Karjalassa on vielä sen verran jäljellä maalaisjärkeä, että yritämme elää ihmisiksi. Tehdä työtä, kasvattaa lapsia ja uskoa parempaan huomiseen. Samalla pitää myös olla rehellinen ja oikeudenmukainen. Ihmisiksi pitää osata olla.

Meiltä päättäjiltä tämä aikaa vaatii keskittymiskykyä. Pitää olla oma suunnitelma, muuten olemme osa jonkun muun suunnitelmaa. Huonojen uutisten vastapainoksi tarvitaan hyviä uutisia, jotta yleinen ilmapiiri ei muutu liian kielteiseksi. 

Meidän aivot ovat nykyisin kovalla rasituksella. Haluaisin nähdä sen ihmisen nykyaikana, joka väittää että käytämme töissä päivittäin vain 5 % aivokapasiteetistamme. Esitän vastaväitteen: näkeminen on aivotoiminto ja pelkästään ihmisen silmien läpi tulee informaatiota 10.2 gigatavua sekunnissa, jonka aivomme käsittelevät joka ikinen sekunti. Tätä informaatiotulvaa lisäävät nyt mukana kannettavat älylaitteet. Näin vastaavasti muiden aistien kautta tulevan informaation määrä on kääntynyt laskuun.

Nykypäivä ja tulevaisuus asettavat kovia haasteita lasten ja nuorten oppimiselle ja terveelle kehittymiselle. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa myös lihas nimeltä aivot, voi väsyä liikaa jo nuorella iällä. Voisimmeko me suomalaiset olla edelläkävijöitä ja ensimmäisinä maailmassa ottaa digiaskeleen taaksepäin lapsien kohdalla? Jääköön digiloikka sitten meidän aikuisten murheeksi…