13.9.2016

Nurmeksen kaupungin työhyvinvointi 2016



Nurmeksen kaupungin kolmas työhyvinvointikysely valmistui kesällä 2016. Saimme henkilöstöltä vastauksia 140 kpl eli vastausprosentti oli peräti 60 %. Olemme lukeneet raporttia tarkasti ja käsitelleet sitä mm. yhteistyötoimikunnassa ja esimiestunnilla. Tämä uusin kysely sisälsi paljon uusia kysymyksiä mm. työkierrosta, työssä innostumisesta, kannustamisesta ja työhyvinvoinnista. Kysymykset koostuivat seuraavista ryhmistä: työssä innostuminen, työhyvinvointi, työn sujuminen työyhteisössä sekä terveys- ja tyky-toiminta.

Perusasetelma on pysynyt samana kuin vuonna 2012 ja 2014 tehdyissä kyselyissä: tuloksissa on suuria eroja eri hallintokuntien välillä. Asteikolla 1-5 vastattuna parhaat arvosanat kaupunki saa organisaation kokonaistavoitteiden ymmärryksessä. Näyttää siis siltä, että 4U-Nurmes – strategian viestintä ja toimeenpano on onnistunut. Kaupungin johtaminen saa myös hyvät arvosanat.

Kehitysmyönteisyyttä on runsaasti koko organisaatiossa. Työntekijät ovat innostuneita työstään.  Työn kehittämisessä ollaan aktiivisia. Työnteon fyysisiä puitteita on myös saatu kuntoon. Työntekijät kokevat työssään iloa, onnistumisia ja sopivasti haasteita. Saimme vastaajilta runsaasti vapaamuotoisia kommentteja ja kehittämisehdotuksia.

Selviksi kehittämiskohteiksi jatkossa nousevat esimiestyön tasalaatuisuus ja perehdyttäminen. Yleisperehdyttämiseen pitää jatkossa panostaa lisää. Esimiehen ja työntekijän välistä vuorovaikutusta pitää myös tihentää osassa meidän yksiköistä. Koko rekrytointiprosessi pitkästi tarkasteltuna mukaan lukien perehdyttäminen pitää laittaa parempaan kuosiin.

Erääksi kehittämiskohteeksi kyselyssä paljastui työntekoa häiritsevien asioiden nopea puheeksi otto ja ratkaiseminen. Ongelmiin puututaan nyt liian verkkaisesti. Tästä puhuttiin myös yhteistyötoimikunnassa: työpaikan yhteistyötaitoja tarvitaan sekä työntekijöiden että esimiesten puolelta.

Tärkeä tieto jatkoa ajatellen Nurmeksen kaupungille on myös se, että kolmannes vastaajista arvelee jatkavansa töissä vielä alimman henkilökohtaisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Tämä on huikea määrä kokemusta ja osaamista, mikä tässä on työnantajalle tarjolla.

Eräs mielenkiintoinen seikka oli se, että tyky-toimintaa ei voi tyrkyttää edes rahalla. Paljon siis työhyvinvointiin liittyviä asioita jää meidän jokaisen omalle vastuulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.