9.1.2017

Ylä- ja alavirtaan härkäviikoilla



Härkäviikot ovat alkaneet. Perinteisesti härkäviikoilla on suunnattu uusille savotoille levänneinä ja virkein mielin. Härkäviikoilla on avattu myös uudet heinäsuovat. Härkäviikot ovat alkaneet myös Nurmeksen yrityselämässä vilkkaasti. Meidän uusi vihreän energian teollisuusalue kiinnostaa kovasti ympäri Suomea. Myös pk-yrityksille suunnattu Nurmeksen bioenergiarahasto houkuttaa. Kymmenkunta yritystä valmisteleekin tällä hetkellä rahastolle ehdotusta 10 vuoden yhteistyöstä. Ensimmäiset viisi yritystä arvioidaan jo helmikuussa Helsingissä pidettävissä filtteri-istunnoissa.

Uuden teollisuusalueen ja kiinalaisrahaston fokukset kohtaavat biotaloudessa. Osa Nurmeksen biotalouden yrityksistä hakee liiketoimintaa ylävirrasta ja osa alavirrasta. Jotkut yritykset puolestaan keskittyvät molempien tarvitsemiin energiatehokkaisiin koneisiin ja menetelmiin.

Ylävirtaan meno tarkoittaa eri raaka-ainelähteiden yhdistämistä niin, että syntyy yksi lopputuote kuten raakaöljy tai energiapelletti. Raaka-ainelähteitä ovat eri puulajit, heinä, jätteet, turve … Lista onkin miltei loputon kunhan aine sisältää pitkiä hiilivetyketjuja. Ylävirrasta liiketoimintaa hakevat yritykset ovat hyviä logistiikassa, raaka-aineen hallinnassa ja tehokkaissa tuotantomenetelmissä. Lopputuote käytetään pääosin energiantuotannossa, kuivikkeina, lannoitteita tai kasvualustoina. Usein ylävirran lopputuotteet ovat myös syötteitä alavirrassa toimiville yrityksille.

Alavirrassa liiketoimintaa tekevät yritykset tuntevat hyvin puun kemian. Ne hakevat arvokkaita ainesosia ja uusia sovellusalueita esimerkiksi puuhiilelle ja puun sisältämille peruskemikaaleille. Puun kemia on vanha tieteenala, jonka perusoppikirjat kirjoitettiin jo 1910-luvulla. Edelläkävijöitä tässä olivat mm. Jerusalemin ja Lontoon yliopistot. Bioperäisistä materiaaleista voidaan tehdä teollisuuskelmikaaleja, joista puolestaan voidaan tehdä esimerkiksi biopohjaisia voiteluaineita tai kyllästysaineita.

Ylävirran yritykset ovat kooltaan suuria, koska materiaalin käsittelyssä ja logistiikassa suuruus on valttia. Ylävirran yritykset kamppailevat myös globaalisti raaka-aineista, koska ilmastomuutos heikentää kasvuolosuhteita. Auringosta peräisin olevaa energiaa on näet erittäin vaikea varastoida muutoin kuin kasvien muodossa.

Alavirran yritykset ovat pienempiä. Ne erikoistuvat arvokkaisiin aineosiin kuten puun terveysvaikutteisiin aineisiin. Alavirran yrityksillä on paljon biologista ja kemiallista osaamista. Ne ovat jo vuosikymmeniä hakeneet mahdollisuuksia, tehneet kokeita ja kehittäneet menetelmiä. Alavirran yrityksille korkeakouluyhteistyö on erittäin tärkeää.

Me Nurmeksessa olemme nyt näköalapaikalla, kun saamme palvella sekä ylä- että alavirran yrityksiä. On myös hienoa nähdä se, että luottamushenkilöidemme yritysmyönteisyys saa näin hyvää vastakaikua. Nurmeksessa me olemme aina yrittäjän kanssa samalla puolella pöytää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.