2.4.2020

Nurmeksen kaupunki on yrittäjän ystävä


Korona-viruksen aiheuttama tilanne koettelee yrittäjiä läpi Suomen - myös meillä Nurmeksessa. Eilen illalla linjoilla oli 27 yrittäjää, kun järjestimme yhdessä Nurmeksen yrittäjien ja PIKES Oy:n kanssa webinaarin yrittäjille. Tilaisuuden henki oli hyvä ja taistelumieliala tallella.

Omassa puheenvuorossani korostin kestävyyttä ja esitin oman arvioni tilanteen jatkumisesta pitkään aina syksyyn saakka. Kerroin myös kunnan roolista ihmisten tukena ja turvana. Nurmeksen kaupunki on tässä tilanteessa luotettava kumppani ja turvan tuoja. Ketään ei jätetä nälkään.

Kerroin yrittäjille myös koronan talousvaikutuksista Nurmeksen kaupunkiin. Miten pitemmälle ajassa mennään eteenpäin, sitä suuremmat ovat koronan negatiiviset vaikutukset kaupungin kannalta. Tämä johtuu siitä, että verotulotappiot ja sote-kustannusten nousu tulee vasta huippuunsa 1-3 vuoden viiveellä. Lyhyellä aikajänteellä (1-2 kk) korona ei vaikuta kaupungin talouteen ja siksi kykymme auttaa säilyy hyvänä.

Me kaikki alustajat annoimme yrittäjille useita talousneuvoja: ennakkoveromaksujen alentaminen, eläkemaksujen maksuajan pidentäminen, veronpalautusten kiirehtimispyynnöt, lyhennysvapaiden hakeminen lainoihin, vanhojen vastuiden hoitovauhdin hallittu hidastaminen, varaston kierron nopeuttaminen, kiinteiden kulujen alentaminen, myynnin lisääminen vanhoille asiakkaille sekä julkisten tukien ja helpotusten nopea hakeminen. Tässä muutamia neuvoja mainitakseni.

Korostin myös mahdollisuuksia, joita tähän tilanteeseen liittyy. Nyt on hyvä aika korjata ja investoida sekä ostaa palveluja ja muuttaa näiden tuotantotapoja. Näinä päivinä isot kalat uivat aivan pinnan – vai pitäisikö sanoa jään - alla eli yrittäjillä on myös uusia mahdollisuuksia vallata markkinoita tai jopa siirtyä kokonaan uusille toimialoille. Epätavallisina aikoina tapahtuu nopeita äänettömiä siirtymiä. Tämä näkyy myös minun työssäni niin, että käymme tällä hetkellä useita neuvotteluja isoista ja ei-tavallisista yrityshankkeista.

PIKES tekee hyvää työtä tällä hetkellä ja keskittyy akuuttiin neuvontaan sekä rahoitushakemusten tekoon. Näin pitääkin, koska hakemukset käsitellään eri tahoilla (kunta, ELY, Business Finland, Finnvera, pankit…) saapumisjärjestyksessä. Ripeä toiminta pelastaa monen yrittäjän kassan hädän hetkellä. Hyvää on myös se, että rahoittajien tukiprosentit ovat nousseet aina 80 prosenttiin asti ja myös se, että jopa 70 % tuesta voidaan myöntää ennakkona.

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry. ja Nurmes-Valtimon Yrittäjät ry. ovat myös hyvin tilanteen tasalla. Tässä näkyy järjestöjen tärkeys näinä aikoina. Jäsenistölle tiedotetaan monikanavaisesti ja annetaan mahdollisuus vertaistukeen.

Nyt tärkeää toimia päättäväisesti, mutta voimia säästäen ja toisiamme tukien. Erityisesti tämä koskee henkisiä voimavaroja, koska tilanne kestää pitkään. Pitää muista myös levätä päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Parasta on se, että me suomalaiset olemme tottuneet selviämään ja olemme harjoitelleet poikkeustilanteita ehkäpä parhaiten kaikista maailman maista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.