16.10.2012

Vuoden 2013 talousarvionäkymiä

Nurmeksen kaupunki on aloittanut laatia vuoden 2013 talousarviota. Näkymät tulevalla vuodelle ovat kohtuulliset. Toki haasteitakin on. Yhteenvetona voi kuitenkin onneksi sanoa, että taas kerran ”maailman loppu on peruttu”.
Positiivista vuoden 2013 talousarviossa on erikoissairaanhoidon kulujen kasvuennuste 0,2 % eli loppusumma talousarviossa tullee olemaan 7 980 000 euroa. Terveydenhuollon kuntayhtymässä budjetin kasvu on nollatasoa esittämiemme muutosten jälkeen poisto-aikojen lyhenemisestä huolimatta. Sosiaalipalveluissa ja vanhustenhuollossa nousupaineet ovat kohtuulliset. Sivistyspalveluissa on normaalista poikkeavia kustannuksia johtuen sisäilmaongelmista. Teknisellä puolella panostetaan kiinteistöjen kunnossa pysymiseen.
Nurmeksen verotulot näyttävät kasvavan 2,8 % viime vuonna vuoteen 2010 verrattuna. Vastaava luku on esimerkiksi Lieksassa 0,8 % ja Juuassa miinusmerkkisenä 0,1 %. Kolmen prosentin kasvuvauhti pitää meidät elossa. Verotulojen osalta kuntien pitää nyt olla itse aktiivisia pitämällä muun muassa kiinteistöverot ajan tasalla mieluusti säännöllisillä korotuksilla. Kiinteistöveron purevuus on hyvä, ja pohja on laaja verrattuna kunnallisveroon. Esimerkiksi meillä Nurmeksessa joka viides tulonsaaja ei maksa kunnallisveroa laisinkaan, mutta monet heistä maksavat kiinteistöveroa. Pieni positiivinen signaali valtion puolelta on eräiden verovähennysten karsiminen kunnallisverotuksessa, mistä seuraa se, että pitkästä aikaa ensi vuonna efektiivinen kunnallisveroprosentti alkaa hieman nousta.
Käytännön toiminnassa on ensi vuonna tärkeää kiinteistöstrategian määrätietoinen ja tehostettu toimeenpano. Se vähentää ylläpitokuluja ja lisää tuloja, kuten tontinvuokria ja kiinteistöveroja. Kiinteistöverotulot ovatkin meillä hyvässä kasvussa jo tänä vuonna naapurikuntiin verrattuna. Kiinteistörotaatio on myös merkki kaupungin elinvoimasta. Toinen tärkeä asia on videoneuvottelumahdollisuuksien käyttäminen aina kun se on teknisesti mahdollista. Eläköitymisen kautta avautuvia virkoja pitää täyttää, mutta täyttölupia pitää antaa harkiten.
Nurmeksen kaupunki ei aio piilotella vihreän veran alle poistoaikojen lyhentämistä. Tartumme haasteeseen jo ensi vuoden aikana ja terveydenhuollon kuntayhtymässä porrastetusti neljän vuoden aikana. Meitä tämä rokottaa pelkästään emon osalta noin 340 000 euroa.
Elinkeinotoimintaan panostaminen kuuluu myös meidän keinoihin. Nyt on hyvä aika rakentaa ja luoda uusia työpaikkoja. Rakentamisella sinällään on jo suhdannepoliittisia positiivisia vaikutuksia. Vasaran pauke on osa elinvoimaisen kunnan äänimaailmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.