19.11.2012

Nurmes arvostaa maatalouttaan


Maatalouden myönteinen kehitys on tärkeä asia myös Nurmeksen kaupungille. Olen viime päivinä perehtynyt maatalouteen vierailemalla kahdella maatilalla sekä keräämällä tietoa maataloudesta. Olen myös haastatellut maaseutujohtajan tehtävää hakeneita. Minulle on syntynyt se vaikutelma, että olemme nurmiviljelyn ja maidontuotannon osalta aivan maamme kärkijoukossa.
Ajankohtaisia asioita maataloudessa tuntuvat olevan energia-asiat, osakeyhtiöittäminen, peltoalan riittävyys lannan levitykseen sekä työnjaon ja erikoistumisen kautta tulevan tuloksen hakeminen. Takana ovat ne ajat, kun maatila eli tekemällä kaikki itse. Suomen vaativassa ilmastossa tehokkuus perustuu näet pitkälle vietyyn työnjakoon, koska sesongit ovat lyhyitä.

Huolta tuntuu juuri nyt aiheuttavan kustannusten nousu ja tuottajahintojen liian hidas nouseminen. Katteet ovat ohuita riskeihin verrattuna.  Mahdollisuuksia hallita tilannetta antaa maatalouden monipuolistuminen ja erikoisyrittäjyys. Pielisen Karjalan kuntien maaseutusihteerit saavat kiitosta hyvästä työstään. Myös PIKES mainitaan myönteisessä valossa esimerkiksi yhtiöittämisten osalta.
Ison maatilan johtaminen on vaativaa yrittäjyyttä. Vieraita työntekijöitä on puolenkymmentä. Liikevaihto on yli puoli miljoonaa ja taseet yli kahden miljoonan. Luonnonolot ja eläinten kanssa toimiminen tuovat aina arvaamattomia elementtejä.

Tulevaisuuden potentiaalia liittyy metsiin. Niistä saamme tulevaisuudessa öljyä, hiiltä, sähköä ja lämpöä. Uskon, että nyt todella olemme siirtymässä metsähakkeeseen perustuvasta bioenergian 1. sukupolvesta toiseen sukupolveen. Edessä on aika, jolloin maatilat tekevät sähkönsä ja polttoaineensa puusta. Olemme aivan kärkirintamassa Suomessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.