2.7.2013

Mies vailla menneisyyttä

Aki Kaurismäen elokuvassa ”Mies vailla menneisyyttä” mies on menettänyt muistinsa, mutta yhden asian hän kuitenkin tiedostaa: hän on lähtöisin Nurmeksesta. Mies muistaa näin kaupunginjohtajan näkökulmasta katsottuna siis olennaisimman asian. Onko Nurmes hyvän elämän saareke, joka jättää pysyvän muistijäljen?
Nurmeksessa eletään tällä viikolla (nro 27) suuria tunteita ja kulttuurin superviikkoa. Nurmeksen Nuoren Musiikin leiri on käynnissä, ”Sukset ristiin susirajalla” – tanssileiri on käynnissä ja Tulilassa avattiin Alma Pääkkösen neljäs kesänäyttely. Taiteilijat eivät koskaan ole aikaansa jäljessä. He ovat aika. Me muut olemme sitten niitä, jotka ovat aikaansa jäljessä.
Ihmisen tunteilla ja muistilla on vahvoja yhteyksiä toisiinsa. Sama pätee piilevien luontaisten kykyjen käyttämiseen. Ammattilaiset saavat itsestään irti huippusuorituksia säätelemällä omaa tunnetilaansa.
Nykypäivän työelämän potentiaalit voidaan jakaa neljään pääryhmään: suoritusdynamiikka, suhteet ja kanssakäyminen, menestyshalu ja kuormituskestävyys. Suoritusdynamiikan ydin piilee omavastuullisuudessa. Suhteissa ja kanssakäymisessä avainasioita ovat empatia, esiintymistapa ja kontaktiensolmimiskyky. Menestyshalun osatekijät ovat panostushalu, systematiikka ja statusmotivaatio. Kuormituskestävyys puolestaan tarkoittaa paineen ja arvostelunsietokykyä.
Olen aina ihaillut taiteilijoiden panostushalua omaan asiaansa. Siinä meillä muilla on paljon oppimista. Kestävän luovuuden ytimessä on näet kyky yhdistää työnteon mielekkyys ja tehokkuus. Menestykseen sanotaan tarvittavan tekemistä, tahtoa, tarinoita ja tuskaa. Tekeminen edellyttää suoritusta ja suorituskykyä, tahto pyrkimystä ja menestyshalua, tarinat keskustelua ja kanssakäymistä sekä tuska haasteita ja paineensietokykyä.
Näissä henkevissä tunnelmissa olen nyt laskeutumassa kolmen viikon ansaitulle kesälomalle. On aika pestä talven pölyt ja kuonat pois. Syntyä uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.