16.5.2014

Hiljaiset menestyjät



Saksalainen Hermann Simon on tällä hetkellä Euroopan ehkäpä arvostetuin yrittäjyyden tutkija. Hänen lanseeraama termi ”Hidden Champion” on nyt monien huulilla. Tällä termillä hän tarkoittaa yrityksiä, jotka eivät pidä itsestään ääntä, mutta ovat menestyneet globaalissa murroksessa hyvin.  Esimerkiksi Saksassa on 1307 tällaista perheyritystä, jotka ovat kyenneet luomaan viimeisen kymmenen vuoden aikana 765 työpaikkaa lisää yritystä kohden. Tämä tarkoittaa siis 76 työpaikkaa vuodessa.

Simonin kriteerit hiljaisille menestyjille ovat ainutlaatuiset: yrityksen pitää kuulua alallaan maailman kolmen parhaan joukkoon ja olla omalla mantereellaan mieluusti ykkönen. Yrityksen liikevaihto on alle 5 miljardia dollaria. Yrityksen pitää myös olla julkisuudessa huonosti tunnettu.

Viime aikoina monet meistä ovatkin ihmetelleet Saksan talouden nousua ja vetoa. Jos uskoo Simonin ajatuksiin niin ymmärtää, että ilmiön taustalla ovat saksalaiset teolliset perheyritykset. Mitä nämä yritykset ovat tehneet toisin kuin me muut täällä Euroopassa?

Hiljaiset menestyjät ovat äärimmäisen kunnianhimoisia niin, että ne kasvattavat omaa markkinaosuuttaan tasaisesti vuosi vuodelta prosentti kerrallaan. Näin ne saavuttavat lopulta markkinajohtajuuden. Hiljaiset menestyjät ovat fokusoineet toimintansa kapeasti, mutta ovat valitsemallaan alalla syvässä asiakassuhteessa asiakkaidensa kanssa. Yritysten fokus tekee markkinasta kapean, mutta globaali toiminta tekee siitä kooltaan suuren. Yritykset eivät kopioi, vaan ne luovat uutta innovaatioiden kautta. Yritysten läheisyys asiakkaidensa kanssa on aivan omaa luokkaansa, ja siten ne kykenevät pitämään hintansa jopa 15 % korkeampana kuin kilpailijat. Yritysten työntekijät ovat lojaaleja ja ammattitaitoisia.

Koko Suomen kehityksen kannalta pidän Simonin ajattelutapaa hyödyllisenä. Näin voisimme suunnata yrityskehityspanokset oikeisiin kohteisiin Suomessa. Tällä hetkellä meidän ongelmana Suomessa on edelleen se, että keskustelu pyörii suuryritysten ympärillä. Nämähän ovat tosiasiassa niitä, jotka menettävät koko ajan asemiaan juuri näille hiljaisille menestyjille. Ajankohtainen esimerkki on saksalainen perheyritys, joka harkitsee STX:n telakan ostoa käyttämällä Suomen valtiota velkarahan kaltaisena vipuna.

Kykenemmekö me Nurmeksessa tunnistamaan oman kaupunkimme hiljaiset menestyjät meidän 550 yrityksen joukosta? Kun itse tarkastelen näitä kriteerejä, niin pystyn tunnistamaan meiltä 2-3 yritystä, jotka voisivat aikaa myöten kasvaa tähän sarjaan. Entäpä jos meillä Pielisen Karjalassa olisi vaikkapa viisi hiljaista menestyjää, jotka kukin palkkaisivat 75 työntekijää vuodessa lisää? Ei kuulostaisi ollenkaan huonolta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.