Mistä löytyy uuden soten menokuri

Suomen kunnat ovat tarkkoja rahan käyttäjiä. Kunnat käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluihin (sote) vähemmän rahaa, kuin niiden laskennallisesti tulisi käyttää. Ne pitävät siis menokurin ohjaksia käsissään. Kunnat maksavat Itä-Suomessa omista sotemenoistaan noin 55 prosenttia ja valtio maksaa 45 prosenttia. Jatkossa nämä prosentit lähestyvät toisiaan.

Uuden sotelain voimaantulon jälkeen kuntien keinot soten menokurin hillintään vähenevät. Kun eduskunta hyväksyy uuden sotelain, niin soten miljoonapiirin saavat oikeuden laskuttaa kaikkia alueensa kuntia samalla euromäärällä per asukas. Laskutuksen perusteena ei siis ole kysyntä tai tarve, vaan uuden valtionosuusjärjestelmän laskentatekijät. Esimerkiksi Nurmeksen kaupungin vuosilasku kasvaisi jopa noin 1,2 miljoonaa euroa. Kuinkahan paljon parempaa palvelua me saamme, kuin mitä itse tarvitsemme?

Mistä löytyy uuden soten menokuri, ja kenen intressissä tämä menokuri on? Asiasta on syytä olla huolissaan, koska soten miljoonapiirien ohjauksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö, jolla on vähän omia näyttöjä menestyksekkäästä talousohjauksesta. Esimerkiksi ministeriön oman alan erikoisyksikkö THL on paisunut jo 1300 hengen asiantuntijaorganisaatioksi.

Kuntien menokurin ytimessä ovat tuottavuusohjelmat. Esimerkiksi meillä Nurmeksessa soten osalta tuottavuusohjelma on vuosina 2015–2018 yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Valtion budjettiriihessä Stubbin hallitus otti käyttöön erikoisen instrumentin eli soten budjettirajoittimen arvoltaan 650 miljoonaa euroa. Mutta kun katsomme asiaa suurennuslasilla, niin huomaamme että tämä pitää lisätä entisen miljardin rakennepaketin päälle, ja asian toimeenpanovastuu on kunnilla itsellään. Kuntien on siis itse etsittävä säästöjä yhteensä 1 650 000 000 euron arvosta. Samanaikaisesti esimerkiksi Pohjois-Karjalan kuntien osalle on yhteensä lankeamassa jopa 42 000 000 euroa suurempi soten vuosilasku.

Minä näen menokurin ytimessä matalan sotelaskun lähtötason, kannustavan sotetuotantomallin käyttöönoton ja valtakunnallisen budjettirajoittimen, jonka kestävä taso on tämänhetkisen kuntatalouden vinkkelistä vain 1 % vuodessa. Deflaation kuilun partaalla oleva Suomi joutuu totuttelemaan myös miinusmerkkisiin ”kasvuprosentteihin”. Siinäpä menokuria kerrakseen…