Dawkins ja Hamilton

Geenit ovat meille kaikille tuttu asia. Evoluutiobiologian valtavirran mukaan kukin meistä kantaa omaa geeniperimäämme, ja tämä geeniperimän vaikutus kulkee mukana soluissamme vaikuttaen esimerkiksi terveyteemme. Kaiken käyttäytymisemme on puolestaan uskottu olevan opittua.

Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet samaa mieltä. Poikkeuksen edellä kuvatusta ajattelusta muodostavat Richard Dawkins ja William D. Hamilton. Tämä kaksikko on aikamme merkittävimpiä toisinajattelijoita 1900-luvun sosiaalibiologiassa. Heidän löydöksensä ovat mullistaneet koko evoluutiobiologiaa.

Tutustuin Dawkinsin teksteihin tehdessäni kauppatieteen väitöskirjaa yritysten ja seutujen menestystekijöistä 2000-luvun alkupuolella. Hän esittää kirjassaan ”Itsekäs geeni” ajatuksia, jonka mukaan yritämme monistaa käyttäytymistämme kuten monistamme geenejämmekin lisääntymällä. Perehdyin Dawkinsin ajatuksiin tutkiessani sitä, miksi jotkut organisaatiot menestyvät, mutta toiset eivät. Hamiltonin urasta puolestaan muistutettiin Helsingin Sanomien (9.1.2015) artikkelissa. Hamiltonin säännön mukaan yksilön kannattaa auttaa sukulaisiaan – jopa uhraamalla itsensä, jos autetut ovat riittävän läheistä sukua. Altruistiset teot eivät siis olekaan päähänpistoja, vaan geeneihimme ohjelmoitu ominaisuus!

Tämän tutkijakaksikon ajatuksiin kannattaa tutustua paremmin, jos hakee menestystä omalle organisaatiolleen. Mistä esimerkiksi syntyy motivaatio kehittää omaa kuntaa, seutukuntaa tai jopa maakuntaa? Kuinka voimme tehdä sen maailmassa, joka on jo täynnä erilaisia viestejä niiltä, joilla on samoja tavoitteita oman ”kotiseutunsa” suhteen? Miksi toiset organisaatiot onnistuvat valtaamaan ”maata” toisilta?

Hamilton selittää siis sen, miksi alamme toimia. Dawkins valaisee sitä, miten meidän kannattaa toimia. Dawkinsin mukaan meidän kannattaa kopioitua lähiympäristöömme ja siten muokata maaperää omalle organisaatiolle sopivaksi. Näin oma ekosysteemimme valtaa lisää tilaa. Hamiltonin mukaan puolestaan meidän ei pidä ”ampua viestintuojaa”, koska huonon uutisen tuoja saattaa itse asiassa pelastaa koko perheen. Hamilton selittää muuan muassa sitä, miksi eläimet päästävät varoitusääniä saalistajasta, vaikka se saattaa äänenpäästäjän itsensä hengenvaaraan.

Uskon, että sosiaalibiologiassa keskustelu näistä aiheista jatkuu. Hamiltonin ajatus ”omasta perheestä” on laajentunut sosiaalisen median avulla heimoihin. Ihmiset tuntuvat olevan valmiita jopa äärimmäisiin tekoihin oman ”perheensä” puolesta. Näin olemme esimerkiksi viime päivien ikävissä uutisissakin kuulleet. Ihmismielessä riittääkin vielä paljon tutkittavaa.