12.4.2017

Meijän maakunnan valmistelu etenee hyvähenkisenä



Meillä on Pohjois-Karjalassa maakuntahallinnon valmistelu edennyt hyvähenkisesti ja reippaalla vauhdilla. Toimintamallityöryhmät ovat käyneet läpiä tehtäviä ja niihin liittyviä uusia parempia toimintatapoja. Koordinaatioryhmä on tasannut tietoa eri osapuolten välillä. Vetämäni rahoitus- ja ohjaustyöryhmä on pohtinut uuden maakunnan toimintarakennetta, tehtäviä ja resursseja.

Uusi maakunta aloittaa valtion tiukassa ohjauksessa vuoden 2019 alussa: Vaikka raha tuleekin yleiskatteisena, niin sen käyttöä vahtii kahdeksan eri ministeriötä käyden ohjausneuvotteluja peräti vuoden neljän viimeisen kuukauden ajan koskien seuraavaa vuotta.  Rahoituskehys on 2020-luvulla tiukka: valtio korvaa maakunnille vain 50 % kustannustason noususta. Tätä puolestaan mitataan kolmesta tekijästä koostuvalla maakuntaindeksillä. Toinen puoli kustannusten noususta pitää hoitaa maakunnan itse, mutta tässäpä se kysymys onkin: milläs lisäät tuloja, kun verotusoikeutta ei ole.

Vuosien 2019-2029 rahoituskehys on alkuvuosina meidän maakunnalle siedettävä. Kuutena ensimmäisenä vuotena toimintaa pitää tehostaa yhden vuoden 2024 tasolla mitattuna 16 miljoonaa euroa. Tämä on noin 2,3 %:n tehostamisvaatimus, mutta vuoden 2030 tasolla tehostuminen pitää olla vuositasolla jo 58 miljoonaa euroa eli noin 8,3 % maakunnan kokonaisbudjetista. Nämä ovat kovia lukuja samaan aikaan, kun kikyn vaikutus on jo loppunut ja palkankorotuspaineita ja muita kustannuspaineita on niskassa. Pohjois-Karjalan ongelma rahoituskehyksessä on myös se, että aivan alkuvuosina (2019-2021) olemme rahoituslain kriteereillä  ainoita voittajia Pohjois-Pohjanmaan ohella, mutta vuodesta 2022 alkaen kriteerit kääntyvät meille epäedullisiksi väestömme ikääntymisvauhdin hidastumisen takia. Näin tosin käy kaikille maakunnille. Tämä operaatio tuo valtiolle 3 miljardin säästöt vuoteen 2029 mennessä.

Pienessä maakunnassa kuten Pohjois-Karjalassa iso kysymys on myös maakunnan toimintojen rakenne erityisesti soten ja kasvupalvelujen osalta. Nykyinen Siun Sote jouduttanee pilkkomaan vähintään kolmeen, mutta todennäköisesti neljään osaan: järjestäjään, sote-liikelaitokseen, sote-keskukseen ja yhtiöön tai jopa useisiin yhtiöihin. Vähäväkisen maakunnan haasteena on se, että järjestäjän pitää varautua myös markkinapuutteen tilanteeseen ja pitää yllä tuotantokapasiteettia tilanteessa, jossa tuottajakenttä saattaa muuttua yhdessä yössä esimerkiksi yrityksen konkurssin seurauksena. Tämä koskee erityisesti kasvupalveluja eli yritysneuvontaa ja työvoimapalveluja.

Yksilön kannalta maakuntahallinon uudistuksessa puhuttaa turvallisuus. Kuinka palvelut tulevat kotiin, jos toimivia liikenne- tai tietoliikenneyhteyksiä ei ole. Tältä osin pelastuslaitoksen rooli maakunnan kokonaisuudessa on myös merkittävä. Tietoturvallisuus ja tietojärjestelmät vaativat myös paljon työtä. Järjestäjän ja tuottajan eriytyessä sekä valinnanvapauden vallitessa asiakaan tiedoilla on useita käyttäjiä. Tämä lisää riskejä.

Selviämme tästä kaikesta hyvällä yhteistyöllä. Valmisteluaikaa on enää noin 380 työpäivää. Maakunnan valmistelussa pystymme hyödyntämään kokemusta Siun Soten valmistelun vaatimista työpanoksista ja kalenteriajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.