21.5.2012

Epäselvyyden hallinta

Johtamisoppeja on ollut aikojen saatossa monia. ”Ismit” ovat tulleet ja menneet. Nykypäivän uusimpana johtamisoppina on noussut pintaan epäselvyyden hallinta.
Nykymaailmassa on paljon tietoa ja paljon toimijoita. Kaikki mahdollisuudet epäselvyydelle ovat olemassa. Johtaminen on elämistä näiden tietovirtojen risteyskohdissa ja olennaisen kuulemisesta kaiken huminan keskellä. Kaikkien aistien pitää olla kunnossa ja eritoten ei saa olla turta. Väsymys ja stressi heikentävät aistien toimintaa ja siten vaarantavat oikean ja nopean päätöksenteon.
Sodankäynnissä ja liike-elämän kilpailussa on pärjäämisen erääksi keinoksi tullut vastustajan päätöksentekojärjestelmän sotkeminen, väärän informaation antaminen tai informaation järjestämistapojen, kuten ajan käsitteen, horjutus. Olen pannut merkille samaa myös kuntapuolella.
Kuntapuolella epäselvyydestä ei todellakaan ole puutetta. Toimijoita on paljon ja valtion eri tahot tuottavat paljon informaatiota. Epäselvyyden hallinnan keskeiseksi välineeksi nousee hyvä ja tehokas johtoryhmätyöskentely. Tämän olen oppinut 27-vuotisen työurani aikana. Hyvä johtoryhmä kokoaa ja analysoi tietoa ja auttaa näin johtajaa tekemään oikeita päätöksiä.
Tämän työviikon listalla on mm. Porokylän Leipomon laajennushankkeen valmistelua, Varkauteen suunnitellun jätteenpolttolaitoksen laskelmiin perehtymistä sekä monien muiden asioiden hoitoa. Olen palvelutehtävässä, jossa tietojen analysoinnilla on suuri painoarvo.
Viime aikoina olen havainnut myös ensimmäiset merkit lähestyvistä syksyn kunnallisvaaleista. Asioiden arvottaminen turuilla, toreilla ja nettipalstoilla on alkanut. Vielä ei voi nähdä, mikä asia nousee tulevien vaalien ykkösteemaksi Nurmeksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.