30.7.2012

Kesänurmeslaisilta kuultua

Nurmeksessa on kesällä paljon kesäasukkaita, turisteja ja kävijöitä. Näiltä ihmisiltä saamme paljon uutta näkemystä ja palautetta. Tämän informaation avulla voimme kehittyä entistä paremmiksi.
Itse olen saanut paljon positiivista palautetta Nurmeksen kulttuuritarjonnasta, kesätorista ja toimivista palveluista. Nurmes-talon tarjonta saa myös kiitosta. Sisältö tuntuu siis olevan kunnossa. Monet kesänurmeslaiset soittavat rohkeasti kaupunginjohtajalle tai pistäytyvät kaupungintalolla. Tervetuloa toistekin!
Kesänurmeslaisina on paljon myös yrittäjiä ja johtavassa asemassa olevia henkilöitä. Näiltä olenkin saanut henkilökohtaisesti muutamia hyviä ”syttyjä”. Voi olla, että jotkut näistä johtavatkin lähivuosina uuden yritystoiminnan syntymiseen Nurmeksessa. Nurmeksen golf-kentällä tapaa myös ihmisiä, jotka pitävät käsissään yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tärkeitä lankoja.
Eniten parannusehdotuksia on tullut katujen ja teiden kunnosta sekä kaupungin tiedottamisesta kesäasukkaille. Kaupungin markkinointia ja tiedottamista pitääkin jatkossa kehittää päättäväisesti. Se ei ole ollut kaikilta osin iskussaan. Huomasin tuossa myös kesälomani aikaan, että aivan aiheesta valtuustomme puheenjohtajakin blogissaan oli kiinnittänyt huomiota samaan asiaan.
Kuntalaiset kertovat minulle myös epäkohdista. Jotkut meistä ovat kesän huumassa sortuneet myös oman käden oikeuden käyttöön: Teitä on suljettu, naapurin katiskoilla on käyty vieraalla veneellä ja polttopuita on epähuomiossa haettu naapurin pinosta. Nuoriso on polttanut kumia kadulla. Kuppi on läikkynyt.
Sateinen kesä ja Pielisen pinnan korkeus ovat myös arvaten puhuttaneet. Ihmiset ovat tyytymättömiä Pielisen säännöstelyn epäonnistumiseen. Positiivisia uutisia Pieliseltä ovat puolestaan olleet uuden risteilylaiva M/S Serenan tarjonta sekä muhkeat kuhasaaliit. Monet ihmiset ovat myös noteeranneet Jukolan Osuuskaupan onnistuneet uudistukset Bomban kylpylän rannassa. Monet veneilijät pitävät jo nyt Bomban kylpylän rantaa Nurmeksen oikeana matkustajasatamana.
Pääsääntöisesti Nurmes tuntuu kesällä näyttävän parhaat puolensa. Tätä kirjoittaessani paras ja kuumin kesä on vielä edessäpäin. Sääennusteet ovat näet paranemaan päin. Viikonloppuna kävin piipahtamassa Eestissä ja vein sinne Tohmajärveltä kaksi lupaavaa karhukoiranpentua Kelmin ja Iitun. Nämä vesselit ovat taatusti tulevia suurriistakoiria, ja nyt ne pääsivätkin riistarikkaalle työmaalle. Kun pääsimme pentujen kanssa perille Raikkulaan, niin Iitu hyppäsi ensitöikseen kultakala-altaaseen uimaan. Lämpömittari näytti 30 astetta plussaa ja heinäsirkat soittivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.