2.7.2012

Kulttuurikaupunki Nurmes

Nurmes on kulttuurikaupunki ja kulttuurimyönteinen kaupunki. Kaupungin kulttuurimyönteisyys on tärkeä asia, joka käytännössä näkyy muun muassa hyvänä yhteistyönä eri yhdistysten kanssa. Ajat tulevat ja menevät, mutta kulttuuri säilyy sukupolvelta toiselle. ”Ars longa, vita brevis” – kuten sanotaan.

Minulla oli ilo viime viikolla avata Ateljeekoti Tulilassa taiteilija Alma Pääkkösen näyttely. Tulila sijaitsee Nurmeksen Ylikylässä Peräjärven rantatöyräällä. Alma Pääkkösen taiteessa luonto ja eri vuodenaikojen vaihtelu ovat vahvasti esillä. Pääkkönen tunnetaan monipuolisena taiteilijana, joka teki kuvataiteen ohella myös veistoksia. Hänen töissään on myös ripaus sadunomaisuutta ja kansallisromantiikkaa. Pääkkönen on omin sanoin sanonut: ”Kun maalaan, kuva on mielessäni niin kirkkaana, niin elävänä, niin selvänä, että melkein näen sen silmillä. Minä elän sen kuvan, minä tunnen sen, minä elän. Elän! Minä olen kuin pilven reunalla, olen mukana siinä kuvassa!”
Nurmeksen kaupungilla on omistuksessaan varsin mittava taidekokoelma. Työhuoneessani on nurmeslähtöisen Tyko Sallisen maalaus Suursaaresta vuodelta 1939. Toinen työhuoneeni maalaus on Venny Soldan-Brofeltin maalaama taulu saaristolaiskalastajista. Se taulu muistuttaa minua iisalmelaisista juuristani. Kolmas työhuoneeni taulu ”Pihanäkymä” on Arthur Heickellin käsialaa vuodelta 1944. Heickell muuten valmistui yhtä aikaa Sallisen kanssa kuvataitelijaksi. Hän oli tavattoman tuottelias maalari.

Säveltäjä P.J. Hannikaisen syntymäkoti on Nurmeksessa Lehtovaaralla. Nurmes tunnetaan joululaulukaupunkina ja Immanuel-jouludraaman esityspaikkana. Harrastajateatteritoiminta on Nurmeksessa vilkasta kolmen teatterin voimin. Kolmannet Nurmeksen elokuvajuhlat järjestetään elo-syyskuun taitteessa. Karjalaisuus (mm. Bomban juhlaviikot) on aina antanut vahvan leiman Nurmeksen kulttuurielämälle.
Ikolan museo upeine kokoelmineen on suositeltava vierailukohde. Ikolassa on mielenkiintoista esineistöä. Nurmes-talon kulttuuritarjonta on monipuolista. Talossa sijaitsevassa Kötsin museossa on esillä mielenkiintoinen Palmin romanisuvusta kertova näyttely.

Tällä viikolla on nuorten ”Nurmeksen Nuori Musiikki” -musiikkileiri. Myös tanssissa tapahtuu: vaimonikin laittoi ns. sukset ristiin ja osallistuu ”Sukset Ristiin Susirajalla” – tanssileirille tällä viikolla. Minulle lankeaa siis huoltajan rooli mm. ruoanlaiton merkeissä.
Kulttuuritarjonta on elävän kaupungin tunnusmerkki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.