23.2.2015

Troijan puuhevonen



Aina eduskuntavaalien alla toistuu Suomessa erikoinen näytelmä, joka on nytkin jo alkanut pyöriä. Tulevia kansanedustajia ja hallitusohjelman kirjoittajia pelotellaan sillä, että suomalaiset metsänomistajat ovat tyhmiä ja he toimivat väärin. He joko eivät myy puuta lainkaan tai sitten he myyvät puunsa väärille ostajille.

Nyt Metsäteollisuus ry matkii Troijan sodassa käytettyä sotajuonta. Äänekosken ja Kuopion investointihankkeista on tehty Troijan puuhevonen. Metsänomistajia pelotellaan maksuilla ja metsämaan verotuksella jos eivät älyä tulevaisuudessa myydä puuta vain teollisuuden raaka-aineeksi. Kauniin Helenan perään itkeminen ja puuhevosen kyhääminen tuntuu turhalta, koska Suomen puumarkkinat ovat viime vuosina toimineet paremmin kuin koskaan.

Kuopion puuhevonen vaikuttaa erityisen ontolta. Epeioksena häärää eräs metsäjohtaja, joka kiirehti heti tuoreeltaan kommentoimaan Kuopion hanketta ”arvostettujen kollegoiden hankkeeksi”. Nyt metsänomistajia houkutellaan olemaan myymättä puuta energiakäyttöön. Itä-Suomessa puun energiakäytön lisäämispotentiaali on erittäin merkittävä. Esimerkiksi Pielisen Karjalassa se on 243 prosenttia. Samaan aikaan Suomessa suunnitellaan useita biojalostamoja, jotka jakavat hyvinvoinnin tasaisemmin pitkin Suomea. Tämä tietää paljon lyhyempiä kuljetusmatkoja kuin puun lisäkäytön keskittyminen pelkästään kahteen pisteeseen. 

Tulpatonta mopoa ei kenenkään kannata polkea. Nyt on hyvä se, että puunkäyttö on Suomessa alkanut monipuolistua ja kasvaa. Tämä motivoi metsänomistajia ja parantaa samalla myös puumarkkinoiden kaikinpuolista toimivuutta. Vilkkaat puukaupan vuodet tarkoittavat Euroopan puustoisille ylängöille, kuten Pielisen Karjalalle, parempia aikoja. Tällaisilla alueilla ihmiset ovat matalammin koulutettuja ja miesten työttömyys on suurta. Metsä antaa nimenomaan miehille työtä.

Troijalaiset erehtyivät illalla juhlimaan voittoa kreikkalaisista. En uskoa päättäjien ja metsänomistajien olevan niin tyhmiä, että he tekisivät samoin kuin troijalaiset. Metsänomistajat ovat oppineet elämään reaalitaloudessa. Markkinataloudessa näet kysytty hyödyke ei koskaan lopu. Puusta on nyt tullut tällainen tavara hiilensitomiskykynsä takia.

P.S. Enää ei siis päde se vanha sanonta, jonka mukaan eukot pelkäävät taivaan putoamista niskaan ja ukot pelkäävät metsien loppumista. 

P.P.S. Olen nyt kirjoittanut blogia runsaat kaksi ja puoli vuotta. Tämä on jo tasan sadas blogini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.