29.1.2014

Tulevaisuus ei tule yllättäen



Olin eilen illalla puhumassa Nurmes-seuran tilaisuudessa Ikolan pirtissä. Kuulijoita oli viitisenkymmentä. Aiheeksi minulle oli annettu ei enempää eikä vähempää kuin ”Nurmeksen seuraavat 40 vuotta”. Mitä enemmän esitystäni valmistelin, sitä enemmän itsekin innostuin. Huomasin näet, että Nurmeksen tulevaisuus ei tulekaan yllättäen.

Ensimmäinen johtopäätökseni oli se, että Suomen toipuminen taloustaantumasta kestää aina vuoteen 2017 saakka. Sekä Suomen valtio että kunnat eivät saa tällä kertaa apua talouskasvusta. Käytännössä siis elämme koko 2010-luvun hitaan toipumisen aikaa. Kuntien kannalta tämä tarkoittaa tarkkaa taloudenpitoa ja panoksien suuntaamista työpaikkojen luomiseen. Kuntabudjetit voivat kasvaa vuosittain vain puolitoista prosenttia.

Toinen johtopäätökseni kuulijoille oli se, että 2020-luku menee Suomessa kuntaliitosten sulatteluun. Usein siihen tarvitaan jopa kolme valtuustokautta. 2030-luvulla ollaankin sitten kypsiä maakuntamalliin tärkeimpien palvelujen järjestämisessä. Tällöin maakunnan nimi on Pohjois-Karjalan sijaan Itä-Suomi. Tämän realismin halusin kertoa avoimesti. 2040-luvulla maakunnat saavat erivapauksia maantieteellisen asemansa johdosta Norjan ja Kanadan mallin mukaisesti.

Käsittelin puheessani myös Nurmeksen kasvun eväitä ja jarrutekijöitä. Pielisen Karjalan kontekstissa Nurmes asemoituu keskiöön viihtyisänä asuinkuntana ja monipuolisena pk-yrittäjyyden kaupunkina. Kunnallisalan Kehittämissäätiön rahoittama tuore tutkimus ”Muuttoliikkeen voittajat ja häviäjät” piirtää selkeän kuvan myös Pielisen Karjalan kuntien muuton rakenteesta. Valtimo ja Nurmes ovat muuttavien lapsiperheiden suosiossa. Tämä on hyvä uutinen.

Korostin myös kuulijoilleni sitä, että Nurmeksen nykyisiä yrityksiä on viisasta pitää kuin kukkaa kämmenellä. Erityisesti niitä kolmekymmentä, jotka tekevää jatkuvaa voitollista tulosta ja ovat täten kyvykkäitä investoimaan lisää. Työpaikat syntyvät vain investointien kautta. Positiivista on Nurmeksen yhteisötuloveropohjan leveneminen – emme ole riippuvaisia muutamasta suuresta yrityksestä, vaan voittoa tuottavat yrityksemme sijaitsevat usealla eri toimialalla.

Kuulijoitani kiinnosti näkemykseni siitä, minkä nimisessä kunnassa asumme tulevaisuudessa. Vastasin heille niin, että elämme vielä 2020-luvun Nurmeksen kaupungissa, mutta 2030-luvulla Itä-Suomen maakuntakaupungissa. Toinen asia, joka kuulijakuntaa kiinnosti, oli puuhiilitehtaan tilanne. Kerroin tuoreet kuulumiset hankkeen ripeästä etenemisestä. Kaikki viranomaisasiat ovat sujuneet hyvin. Pirtin hirsiseinien sisältä kuului helpotuksen huokaus. Kaikki toivovat tämän hankkeen onnistumista.

Puheeni jälkeen takki olikin sitten tyhjä. Olin antanut kaikkeni ja minut täytti tyhjyyden tunne. Olin kuitenkin kiitollinen siitä, että meidän oma Nurmes-seuramme oli pakottanut minut kaupunginjohtajan nostamaan katseeni tarpeeksi ylös ja kauas. Siinä katsannossa kuntarakenneselvitykset ovat kuin lillukan varsia suuressa metsässä. Tulevaisuuden hahmottelu 40 vuoden päähän ei ollutkaan pelkästään kivaa, vaan se on myös hyödyllistä. Olinhan nähnyt vilauksen metsää puilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.